Taksinkuljettajan jatkokoulutus

Taksinkuljettajan jatkokoulutus on nimensä mukaisesti koulutus alalla työskenteleville kuljettajille. Sen tavoitteena on lisätä liikenteen ja kuljetuksien turvallisuutta. Tarkoituksena on myös tukea kuljettajan ammattia, lisäämällä hänen ammatillisia valmiuksiaan, terveyttä ja jaksamista ammatissaan. Järjestämme kursseja yhden päivän kestoisena koulutuksena (7 h). Jatkokoulutuksissa pidämme johtoajatuksena asiakasta ja asiakaspalvelun kehittämistä sekä muita alalle tärkeitä päivän polttavia aiheita.

Kannattaa huomioida, ettei linja-auto ja/tai kuorma-autoluokkien ammattipätevyyden ylläpitämiseksi suoritettua jatkokoulutusta voida hyväksilukea taksinkuljettajien jatkokoulutukseen. Taksinkuljettajan on siis käytävä oman alansa jatkokoulutus, jos haluaa uusia taksinkuljettajan ajolupansa. 

Ajolupa on voimassa 5 vuotta ja sen uusimiseksi on osallistuttava jatkokoulutukseen.

HUOM! Jos olet täyttänyt 68 vuotta, ajolupasi voimassaoloa jatketaan kaksi vuotta kerrallaan, ja tämä koulutus vaaditaan jokaista uusintakertaa kohden.

Jos ajolupasi on katkennut?

Voit saada ajolupasi uudelleen voimaan suorittamalla lakisääteisen jatkokoulutuksen. Jatkokoulutuksena hyväksytään tässä tapauksessa opetus, joka on saatu ajoluvan hakemista edeltäneen kahden vuoden aikana.

Jatkokurssin hinta

Jatkokoulutuspäivän hinta on 130 euroa, sisältäen arvonlisäveron. Hintaan lisätään TraFin kirjausmaksu ammattipätevyydestä 17 euroa, kyseessä on veroton viranomaismaksu.

Tervetuloa mielenkiintoisille jatkokursseillemme kehittämään ammattitaitoasi!

Tarkista koulutuskalenterista seuraavat jatkokurssimme >> Koulutuskalenteri

iFind

ViisiPäivää löytyy nyt myös suositusta iFind-sovelluksesta. Lataa älypuhelimeesi ilmaiseksi iFind saadaksesi ajantasaiset tiedot koulutuksista ja tarjouksista myös autossa – laita meidät vain suosikkeihin.

Tykkää meistä facebookissa ja voit voittaa koulutuspäivän

Käy tykkäämässä sivustamme, saat ensimmäisenä tietoa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Voit tietysti myös ottaa meihin yhteyttä Facebook-sivun kautta. Lisäksi voit voittaa omavalintaisen koulutuspäivän. Arvomme voittajan kaikkien tykkääjien kesken 31.9.2017. Voittajalle ilmoitetaan voitosta facebookissa.

© Copyright Koulutustiimi ViisiPäivää Ky 2017. Kaikki oikeudet pidätetään.

Web design by 506 ikkunaa